Rikollissivusto Silk Roadin ylläpitäjä on tunnustanut syyllisyytensä

Irlantilainen 30-vuotias Gary Davis on Iltalehden saamien tietojen mukaan myöntänyt syyllisyytensä kuuluisan Silk Road -rikollissivuston ylläpitoon. Silk Roadin ylläpitäjien ja toimintaan osallistuvien henkilöiden pidätykset alkoivat vuonna 2013, kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelu FBI pääsi heidän jäljilleen. Sivusto myös suljettiin samana vuonna FBI:n toimesta. Silk Roadin kakkosversio ilmestyi pian nettiin, mutta viranomaisten nopeat toimenpiteet onnistuivat sulkemaan sen toiminnan lopullisesti. SIlk Roadin perustaja Ross ”Dread Pirate Roberts” Ulbricht tuomittiin huumekaupasta elinkautiseen vankeustuomioon vuonna 2015 ja on odotettavissa, että myös Gary Davis tulee saamaan kovan tuomion.

Davisin syytteet rikollissivuston ylläpitoon luettiin jo hänen kiinniottovuonnaan 2013. Vaikka Davis on Irlannin kansalainen, rikos tapahtui Yhdysvalloissa. Yhdysvallat painosti Irlantia vangin luovuttamiseen Yhdysvaltain maaperälle, mutta Davis onnistui viivästyttämään luovutustaan viiden vuoden ajan vedoten heikkoon terveydentilaansa ja Aspergerin oireryhmään. Lopulta Irlannin korkein oikeus päätti Davisin luovutuksesta Yhdysvaltoihin ja hän tunnusti osallisuutensa Silk Roadin ylläpitoon. Syyttäjä Geoffrey Bermanin mukaan Davisia voi pahimmassa tapauksessa odottaa jopa 20 vuoden vankilatuomio, mutta hänen tunnustuksensa todennäköisesti lieventää tuomiota jonkin verran.

Davis toimi Silk Roadin asiakaspalvelussa, teknillisessä ylläpidossa sekä välikätenä esimerkiksi huumekauppiaiden ja asiakkaiden välisissä riitatilanteissa. Davisin alias Silk Roadissa tunnettiin nimenä Libertas. Davis tunnustaa olleensa sivuston ylläpitäjänä vain vuonna 2013 sekä saaneen palkkiota tehdystä työstä. Hän kuitenkin kiistää tietäneensä, keitä nimettöminä pysyneet asiakkaat todellisuudessa olivat ja mitä kauppaa he keskenään kävivät. Davisin tuomio julistetaan tammikuussa 2019.

Yhdysvaltain hallitus on tiedottanut, että vuonna 2011-2013 toiminut Silk Road oli aikansa laajin rikolliseen toimintaan keskittynyt verkkoalusta, joka ehti joidenkin arvioiden mukaan välittää laittomia aineita yli 200 miljoonaan dollarin arvosta reilun kahden vuoden toimintansa aikana. Perinteisten huumeiden lisäksi Silk Road välitti lääkeaineita ja tutkimuskemikaaleja. Esimerkiksi anaboliset steroidit olivat kovassa huudossa. Kauppaa oli tehty ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Tietojen mukaan Silk Roadin palveluita välitettiin myös Suomessa. Lähetykset kulkivat päämääräänsä perinteisessä postissa ja maksuvälineenä toimi virtuaalivaluutta Bitcoin. Vaikka Silk Roadin rikollistoiminta on ollut suljettuna vuosikausien ajan, maailmanlaajuinen huumekauppa internetissä on vain voimistunut, sillä anonyymisyys ja alati kehittyvä teknologia vaikeuttavat poliisin toimintaa entisestään.